perjantai 27. helmikuuta 2015

duppaukset

Mlp  on dupattu monille kielillle ja jotkut ääninäyttelijät vaan eivät sovi poneille.
Esimerksi mlp:een Amerikkalaiset (alkuperäiset) ääninäyttelijät ovat hyviä ja sopivat poneille,mutta jotkut ääninäyttelijät ovat huonoja,eivat sovi poneille ja ne kaikki kuulostavat samalta.
Tässä on joitain multi language videoita:




perjantai 13. helmikuuta 2015

Fluffle puf

Useat varmaan tietävät mlp:eestä Fuffle puffin?.
(Ajattelin vain kertoa siitä jos joku ei tiedä sitä hassua hahmoa.)
Eli se on sellainen pinkki ja pörröinen todennäköisesti poni joka asuu videoissa Gueen Crystalisin kanssa Twilin talossa.
Siitä on myös EG-versio jossa se on koulussa kiusaamassa Crystalisia.


















KOMMENTTEJA?

torstai 12. helmikuuta 2015

Näin blogimme syntyi

Blogimme syntyi kun olimme kahdestaan juttelemassa yhdestä tärkeästä asiasta johon emme jaksaneet lopulta keskittyä.Sitten asiat siirtyivät mlp:een vikoihin joita sitten huomasimme aika paljon.
Sitten Nica keksi että voisimme perustaa siitä kerhon ja sitten toinen meistä keksi että sille voisi tehdä oman blogin.
Seuraava asia oli keksiä sille nimi joka koostuu samoista kirjaimista kuin mlp, niin syntyi blogimme ja kerhomme MahtavanLoistavatPonit.
(kerhossamme ei sitten ole ketään muuta kuin me kaksi(heh).)



KOMMENTTEJA?

lauantai 7. helmikuuta 2015

ET PYSTY KATSOMAAN!!!!!!!!!!!!!2



Löydettiin toinen tälläien surkea video. Tällä kertaa Rainbow rocksista.
Tässä on vielä huonommat vaatteet ja näyttelijät kuin edellisessä
ja ei edelleenkään peruukkeja.Miksi siinä lopussa on ryhmäkuva
eikö ole vähän outoa että Twilight poseeraa sen vihollisten kanssa?
Tähänkin on tehty uusi huono ja sekava laulu.Miksi tossa Fluttershyllä on kiharat?
Noi hahmot fiilistelee myös tosi oudosti ja epäaidosti!
(Anteeksi jos jotkut pitävät tästä mutta me emme.)
                                                                     
                                                          siitä on tehty tällänen huono mainos
                                                                               




KOMMENTTEJA?
             

ET PYSTY KATSOMAAN!!!!!!!!!!!!!1

Mitä tämän tekijät ovat ajatelleet tehdessään tämän?Surkeat vaatteetkin.
Tässä on ruokalakohtaus vaikka tässä ei edes ole "Helping Twilight in the crown"-biisiä
vaan tähän on tehty ihan oma (meidän mielestämme)huono biisi.
Ja miksi tässä ei ole käytetty peruukkeja vaan jotain huonoja hiuslisäkkeitä?
Tässä on myös ihan surkeat tanssiliikkeet.
Löysimme myös pari videota tämän tekemisestä:

Hirveä vaiva tämmöisen eteen!!!
(Anteeksi jos joku pitää näistä videoista mutta me emme todellakaan pidä!!!)



KOMMENTTEJA?

perjantai 6. helmikuuta 2015

dailymotion

Oleto yrittänyt etsiä kaikkialta suomeksi mlp jaksoja? Tässä ratkaisu:dailymotion.com! Siellä voit katsoa suomenkielisiä mlp jaksoja! (:

KOMMENTTEJA?

poni piirrustukset

Hei.Tässä Nica(taas kerran).Innostuin vähän aikaa sitten piirtämään ponikuvia ja niistä tuli aika hienoja.Tässä niistä parhaimmat(anteeksi huono kuvan laatu).                                                       

rainbow dashin galamekko
Scootaloo ja scootteri

Prinsessa Luna

Dj-pon

Pinky valeasussa

Dash kuuntelee musiikkia

Fluttershy

MLP ryhmäkuva

Dash ja Scoot

Dashie sydämen muodossa


KOMMENTTEJA?